Onnellisen Oululaisen Pajasta Kajastaa Valo | Light Glimmers From The Resident of Oulu’s Happy Workshop

Onnellisen Oululaisen Pajasta Kajastaa Valo

Pajankajo on perustettu 4.5.2021 (may the force be with you)

Pajankajon Olemus

Koru, jonka seppä on leimannut omalla puumerkillään, on aito. Se kertoo korun pitäjälle, että joku oikea henkilö on tehnyt sen, eikä vain kasvoton, sieluton ja vain maksimi voittoa tavoitteleva taho.

Kaikella arvolla ei ole vain numeraalista arvoa, mutta myös sentimentaalinen arvo on merkittävä tekijä. Tämä sentimentaalinen arvo tulee olemaan aina läsnä Pajankajon teräskoruissa, joiden arvo on Suomalaisen aidon, käsin taotun, korun tunne.  

Pajankajon puukoruissa käytetään perinteistä puun tavuttamisen menetelmiä, jotta niille saadaan enemmän mielenkiintoisuutta. Tällä korostetaan sitä, että vaikka työstömenetelmänä käytettäisiin automatisoituja prosesseja, valmistuksessa löytyy vielä tilaa perinteisille menetelmille.

Suomalaisten materiaalien suosiminen mahdollisuuksien mukaan antaa koruille palasen Suomalaista Onnellisuutta. Onnellisen kansan valmistamista materiaaleista, onnellisen oululaisen sepän valmistama koru.

Näin kiteytyy Pajankajon olemus


Pajankajon suunnittelijana, seppänä sekä toiminnan johtajana toimii Joonas Kantola (s. 1989).

Kantola on kouluttautunut:

  • 2015 Metallialan Artesaaniksi
  • 2019 Korualan Artesaaniksi
  • 2022 Liiketalouden Ammattitutkinto, Visualisti    

   

Inspiraationa toimii:

Ympäristö

Minimalismi, Line Art, Kubismi

Videopelit

High Fantasy -kirjallisuus ja kuvitukset

Art Nouveau inspiroidut profiilit

Perinteisen metallisepän työn ”kädenjälki” , tekstuuri sekä naivismi

Onnellisen kansan valmistamista materiaaleista, onnellisen oululaisen sepän valmistama koru

Kiinnitys ON osa muotoilua

Korun muotoilussa on tärkeää, että korun ripustus on osa muotoilua. Tämä lähestymistapa on tullut tutuksi perinteisen metallisepän työmenetelmistä.

Jos esimerkiksi perinteisesti taottavaan terästyöhön tehdään seinään kiinnitystä varten reikä, se lyödään tuurnalla kuumennetun teräksen läpi. Monesti tätä reikää ympäröivä alue muotoillaan etukäteen koristeelliseksi, jotta kiinnitys olisi osa muotoilua eikä vain irrallinen porattu reikä vain jossain kohtaa esinettä. Pitää miettiä etukäteen, minne kiinnitys tulee, ennen kuin edes valmistaa tuotteen.

Ei pelkkä lättäjalkainen litteä muoto

Kiinnityksen lisäksi on tärkeämpää tietää käytettävien materiaalien ominaisuuksia ja miten kyseisiä materiaaleja voidaan työstää. Materiaalin ominaisuuksien sisäistäminen mahdollistaa luovien ratkaisujen tekemisen.

Luovuus tukahtuu, jos vain tyytyy toistamaan toisen tekemää työtä, ilman että ymmärtää miksi se on tehty juuri sillä tavalla. Minun mielestäni korujen tekijöiden pitää pystyä haastamaan itseään ja astua oman mukavuus alueen ulkopuolelle. Näin senkin takia, että se avaa uusia näkökulmia, joiden läpi voidaan tarkastella koruja.

Se on tärkeäää jatkuvan oppimisen sekä tuotekehittelyn kannalta. Et voi esimerkiksi tehdä ekologisia koruja, jos et ymmärrä miten tuotantoketju toimii myös oman tuotannon ulkopuolella.

Minusta yksinkertaiset, täysin litteät korut ovat äärimäisen tylsiä, koska kuka vain voi tehdä niitä helposti nykyisillä tuotantomenetelmillä. Kun sen tyyppisiä koruja on joka paikassa, ne hukkuvat massaan. Tekijän pitää haastaa itsensä kehittymään positiivisesti eteenpäin.

Korujen tekijöiden pitää pystyä haastamaan itseään ja astua oman mukavuus alueen ulkopuolelle